Asiakkaillemme

Yhdistymisen jälkeen olemme Suomen suurimpien sosiaalialan yritysten joukossa.  Uuden myötä meillä on mahdollisuus uudistua ja kasvaa palvelujen tuottamisessa kaikenikäisille, koko Suomen alueella.

Tuttua palvelulaatua

Nykyiset yksikkömme jatkavat toimintaansa nykyisillä nimillään toistaiseksi. Palvelumme jatkuvat siis ennallaan ja arki yksiköissämme jatkuu alussa kuten tähänkin saakka. Haluamme näin taata, että asiakkaamme saavat jatkossakin hyvää palvelua ilman mitään keskeytyksiä.

Yhdistämällä voimamme meillä on jatkossa leveämmät hartiat luoda uusia palveluita, tehdä tuotekehitystä ja investoida tarvittaviin digitaalisiin ratkaisuihin. Haluamme myös erityisesti panostaa henkilökuntaamme ja sitä kautta tuottaa asiakkaillemme vielä entistäkin laadukkaampia palveluita.

Asiakkaan ääni kuuluu monella eri tavalla toiminnassa myös jatkossa. Haluamme myös vahvistaa kehitystä, jossa asiakas pääse osalliseksi ja vaikuttamaan työhömme.

Mihin voin olla yhteydessä?

Nykyiset yksikkömme jatkavat toimintaansa nykyisillä nimillään toistaiseksi. Voit siis olla yhteydessä samoihin henkilöihin kuin olet tähänkin saakka ollut.

Löydät tutut asiantuntijat näistä linkeistä:

ODL

Nuorten Ystävät