Suomen SOTE-kentälle syntyy uusi valtakunnallisesti toimiva yhtiö

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr. ja Nuorten Ystävät Oy yhdistävät voimansa ja perustavat uuden yhtiön. Uusi yhtiö, NY-ODL Oy, on jatkossa yksi Suomen suurimmista kotimaisesti omistetuista sosiaalialan yrityksistä, jonka liikevaihto tulee olemaan yli 50 m€ ja henkilöstömäärä lähes 800. Osapuolten yhteisesti omistamaan yhtiöön tulevat ODL Hoivapalvelut Oy, ODL Ylitornion Vesperkoti Oy, Oulun Koivula Oy ja Nuorten Ystävät -palvelut Oy.

 

Yhdistymisen ulkopuolelle jäävät ODL Säätiö sekä Nuorten Ystävät ry, jotka jatkavat toimintaansa ennallaan.

ODL:llä ja Nuorten Ystävillä on yhteiset juuret ja yhteinen arvopohja. Olemme tahoillamme tehneet työtä yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Kumpikin yhtiö on vahvistunut ja kasvanut. Nyt on aika yhdistää voimamme, kertoo ODL:n hallituksen puheenjohtaja Matti Pörhö.

Emme aio luopua arvopohjastamme tai toimintamallistamme, jossa voitto käytetään hyvän tekemiseen. Uskomme, että juuri nämä meitä yhdistävät seikat ovat vahvuutemme ja erottavat meidät monista muista alan toimijoista. Tätä työtä olemme tehneet jo vuosisadan, ja aiomme jatkaa seuraavatkin 100 vuotta, toteaa Nuorten Ystävät Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Lukkariniemi.

Uuden yhtiön palveluliiketoiminta kattaa jatkossa koko Suomen. Palveluvalikoimaan kuuluvat laajat sosiaalialan palvelut ja yhdistymisen myötä uusi yhtiö pystyy tarjoamaan aiempaa laajemmat palvelukokonaisuudet asiakkailleen. Syksyn 2020 ajan olemassa olevat yhtiöt jatkavat toimintaansa ennallaan.

Lisätietoja

Matti Pörhö
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr., hallituksen puheenjohtaja
puh. 020 762 44

Ilkka Lukkariniemi
Nuorten Ystävät Oy, hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 554 7657

Tiina Haanpää
Nuorten Ystävät -palvelut Oy, toimitusjohtaja
puh. 050 422 2313

Mikko Lapola
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr., toimitusjohtaja
puh. 050 312 5615

Vuonna 1896 perustettu Oulun Diakonissalaitos käyttää osaamistaan ja varallisuuttaan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen ja auttamiseen. Säätiön pääosin omistama ODL Hoivapalvelut tarjoaa asumis- ja tukipalveluja ikääntyneille, vammaisille, lapsille, nuorille ja perheille.

Nuorten Ystävät on kansalaisjärjestö, jolla on yli sadan vuoden kokemus työstä apua ja tukea tarvitsevien lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden hyväksi. Nuorten Ystävät -palvelut Oy tuottaa valtakunnallisesti lastensuojelun, erityisryhmien asumisen ja sosiaalisen kuntoutuksen palveluita.